Kaikki alkoi kivusta, salaisesta surusta sisällä 17 vuotta sitten...Kipu sisällä häviää, kun tuntee fyysistä kipua. Löysin elämästä alueen, johon kukaan muu ei pystynyt vaikuttamaan, vain minä itse. Jokainen takapakki elämässä on aina innostanut menemään salille, treenaamaan kovemmin ja paremmin, kehosta tuli temppelini, jota kukaan ei voi multa viedä eikä horjuttaa. Vaikka muut pettäisivät en voisi ikinä pettää itseäni ja kehoani jonka olen saanut.
Olenkin joskus sanonut, että jokaisella mun lihaksella on oma tarinansa. Jokainen niistä kuvastaa kipua, jonka olen sisälläni joskus tuntenut. Vuodet ovat kohdelleet nyt hellemmin ja treeni kulkee vaikka kaikki olisi hyvinkin :) Mutta täytyy kyllä myöntää, että kaikki ennätykset ja itselleni asettamani tavoitteet olen saanut juuri silloin, kun olen ollut vihainen tai surullinen :D On mieltä hivelevää kuulla positiivisia kommentteja kunnosta, mutta sitten kun se yksi onneton onnistuu katsomaan hiukan vähätellen ja sanoo:"Taidat olla vielä aika kaukana kisatavoitteesta?!", niin johan treeniin tuli aivan uutta tempoa. "Minähän näytän, että pääsen tavoitteeseen!!".
Uskon, että aina on ensin tunteet ja sitten tulee vasta fyysiset vaivat, sairaudet tms..
Nivelreumani kuvaa minussa lujuuttani. Nivelreumaan sairastuva ihminen on usein joustamaton ja jyrkkä omissa mielipiteissään, ei kuuntele eikä jousta muiden tahtoon. Lopulta on jo niin jäykkä, että kangistuu itseensä sisään, mitä kuvastaa reuman nivelten sisäänpäin kääntyminen. Suurin pelastukseni parantumiseeni 5,5 vuotta sitten oli tämän asian ymmärtäminen. Minun piti kasvaa henkisesti elämässä, päästää joistain asioista irti ja alkaa ottaa rennommin- ja myös keho alkoi rentoutua.
Persoonaamme emme voi ikinä muuttaa, mutta pienet käyttäytymismallit ovat muokattavissa. Huomaan usein edelleen olevani se, joka hermoaa jalka kaasulla liikennevaloissa jos muut ovat hitaampia tai kaupan kassajonossa vaihtelen jalkaa toiselle, jos joku maksaa kolikoilla ja "hidastelee"...mutta nyt kun tunnistan tämän itsessäni, pystyn helpommin rauhoittumaan ja "keskustelemaan" sisäisen minäni kanssa ja tilanne laukeaa nopeammin.
Uskon, että me itse sairastutamme itsemme ja kyllä-myös me itse voimme parantaa itsemme. Joskus siihen tarvitaan myös ulkopuolista tukea, mutta kaikki muutos lähtee lopulta itsestämme ei muista. Ruokavalion on tässä myös tärkeä osa. Me myös itse päätämme mitä syömme. Ja vanha sanonta "olet mitä syöt" pitää todellakin paikkansa.
Itselleni ei ole ongelmaa syödä ympäri vuoden terveellisesti ja järkevästi. Tuntuu, että se on useimmiten muille ongelma ja saa kuulla:"Ota nyt vähän", "ei pieni pala haittaa" jne..Kehoni reagoi huonoon ruokaan todella nopeasti. Syksyn kisojen jälkeen söin 3 päivää mitä sattuu, hampurilaisia, pizzaa, suklaata, leipää..ja vasen nilkka turposi kolmin kertaiseksi. Vaihdoin takaisin puhtaaseen ruokaan ja toiset 3 päivää ja nilkan tulehdus oli poissa. Koen todella saaneeni lahjan, saadessani reuman, se ohjaa minua joka päivä elämään terveellisesti ja niin että kehoni ja mieleni voisi parhaalla mahdollisella tavalla :)
Motivaatio oli hieman kadoksissa, tämän kaiken muun elämän keskellä..olin surullinen kun piti muuttaa Turusta pois. Toin muuttokuormia kahden aikaan yöllä Pirkkalaan..ja siinä ne pussit ja laatikot ovat olohuoneessa röykkiönä edelleen purkamatta. Avasin uuden hoitolan ja siinä menikin muutama päivä touhutessa. Turun asunto on edelleen myymättä ja moni asia sen takia jäissä. Tuntui, että parisuhde eli valtavassa turbulenssissa. Yhtenä päivänä kaikki oli hyvin ja toisena olin valmis perääntymään ja pakenemaan takaisin Turkuun. Sanotaan, että lemmikki voi ottaa ihmisen sairaudet kantaakseen..Tyson sairastui haimatulehdukseen. Haima kuvastaa iloa, elämän makeutta. Se kertoo, että on liian kiltti ja asenteella "ottakaa te muut ensin niin otan jos jää jotain jäljelle". Itselläni oli juuri sellainen olo, että tulen tänne kesken kisadietin, koitan sopia uuteen ja "toisen" elämään, taipua vaikka mihin muotoon että olisi helpompaa, mutta mikään ei tuntunut auttavan ja elämästä alkoi kadota iloa. Rakas Tyson onneksi toipui ja itsekin olen taas iloinen. Niinhän se on, että jollei menisi välillä huonosti ei voisi olla onnellinen :)
Nyt on motivaatiota..eilen olin salilla 02.00 saakka :) oli ihanaa treenata ihan rauhassa ja yksin. Itse on vaikea arvioida itseään, mutta on vahva olo siitä että kasvua on tullut ja juuri olkapäihin jota hainkin. Olen tehnyt treeniohjelmat itse niin itseään saa syyttää, jos olen väärässä :D Luulen, että olen nyt lähes samassa kunnossa kuin viime syksyn kisoissa ja vielä on reilu 4viikkoa aikaa kiristää :) Pakaroiden alaosa on monien naisten ongelma-alue, samoin minulla.. ja nyt teen paljon eristäviä liikkeittä sille osa-alueelle ja alan opettelemaan kävelyä uusilla korkeammilla kengilläni, jotka ostin Biancanevestä. Poseerausharjoittelu tallautui nyt kevään kisoihin kaiken muun alle, mutta nyt keskityn siihen täysillä. Toivottuun 30sek. T-kävelyyn en usko pääseväni, jalatkin on niin lyhyet että askelväli on niin pieni, että menisi ihan juoksemiseksi jos yritän aikaa vastaan tapella :)
Uutta väriä laitoimme jo hiuksiin ja kisalook on suunnitteilla :)
Kampaajani Meira Jansson on aurinkoinen persoona ja erittäin taitava kampaaja. Suosittelen häntä lämpimästi kaikille, jotka suunnittelevat uusia tuulia hiuksiin kevääksi :)
Kampaamo FLOWbyMIJ,
Hämeenpuisto 31, Tampere
03-2220773
041-4336327
meirajansson@gmail.com
www.flowbymij.fi
Tänään ohjelmassa mm. auton katsastaminen, jonka tämä ketoosipää on unohtanut täysin ;) ja illalla näemme Bikini Fitness +163cm kilpailevan ystäväni Mia Lahden kanssa ja menemme ravintola Cubaan Fitness Cover Girl- osakilpailun tuomaristoon. On ihana nähdä hyvää ystävää ja samalla päästä myös oikein yöelämään :)http://www.seiska.fi/viihdeuutiset//_a565202/fitnessmissikisoista+televisiosarja/
Kuvassa Mia vasemmalla, keskellä -163cm SM-voittaja 2012 Maija Kivelä ja minä :)
Energistä viikonloppua kaikille, -Titi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti