Mitä tuli kuvaa, se on energiaa, paloa, tahdonvoimaa, kestävyyttä, jääräpäisyyttä, asioiden loppuun viemistä, selkeyttä, vakautta. Mutta tulen viedessä liikaa tilaa elementeistä tulee räjähdyksiä, uppiniskaisuutta, tylyä järkähtämättömyyttä ja pään seinään lyömistä. Mun tuleni liikkuu nopeasti, voin olla asiakkaan kanssa itse rauhallisuus, täydellisyyden tavoitteluni näkyy hoitoja tehdessäni ja olen hetkessä täysillä mukana..mutta jos en saa ruokaani juuri silloin kun on nälkä voi olla ettei mulle kannattais edes kissaa sanoa...ja taas syötyäni ja ruoansulatuksen tuleni rauhoituttua olen oma itseni ja meno jatkuu..salilla räjähdän taas itsekseni ja eri tavoin, silloin vaadin, piiskaan, kidutan, koitan murtaa itse itseäni mitä rankemmilla ohjelmilla ja vasta kun treeni on ohi olen taas tasaantunut ja tyyni matka kotiin voi alkaa..tuli leiskuu kuitenkin vielä treenien jälkeen jonkin aikaa ja usein ajelenkin itsekseni 15-30min ennen kuin menen kotiin.
Viime päivinä oli kirjoituksia, siitä kuinka fitness vie paljon. Voin täysin vakavasti sanoa, ettei mieleeni tule mitään asiaa mitä fitness tai mikään siihen kuuluva olisi minulta vienyt. Päinvastoin se on tuonut.
Tämä aika on niin kiireinen, asiat kasaantuvat, aina on joku juttu kesken, puhelimet soivat, sähköposti paukkuu...mutta salilla..siellä on rauha ja tyyneys siellä olen tässä ja nyt. Sali oli mulle jo nuorena se "pakopaikka", kun kotona ei ollut kaikki hyvin. Aloitin treenaamisen jo 15-vuotiaana enkä kertaakaan ole näiden 17 vuoden aikana kyllästynyt tai lopettanut. Salille meno ei ole pakkomielle, voin kivutta pitää lepopäiviä ja tehdä aivan muita juttuja. Koen normaalisti välillä väsymystä lähteä salille, mutta se ei koskaan johdu siitä etten haluaisi sinne mennä tai että siitä olisi tullut pakkopullaa..ehei muut asiat, työt ja menot ovat vieneet voimia ja sotkeneet mun rakkaan päivärytmin ;)
5 vuotta sitten menettettyäni liikuntakyvyn nivelreuman takia, aloin noudattaa tarkkoja ruokaohjeita ja tehdä kaikki ruoat itse. Parannuin 3kk:ssa. Sen jälkeen en ole syönyt mitään lääkkeitä, en edes Buranaa. Olen oppinut kuuntelemaan itseäni. Kuuntelemaan tultani ja ymmärtämään sen liikettä ja viilentämään sitä ennen kuin räjähtää ja tulehdukset valtaisivat taas kehoni. Halusin näyttää niille lääkäreille, jotka sanoivat etten muutaman kuukauden päästä enää edes kävele, että minähän kävelen ja vielä kisalavalla. Ja niin kisaaminen alkoi. Ei ollut vaikeaa tästä muuttaa kilpailukaudella vain se että punnitsee sen minkä syö, kylmälaukkuhan mulla oli jo aina mukana. Syömishäiriötä en ole itsessäni tunnistanut koskaan, jos on kiire voin olla syömättä liian pitkiä aikoja ja taas jos herkkuja on tarjolla kaikki käy, hyvällä omalla tunnolla. Koen dietit ja koko fitness elämäntavan vain tukevan muuta elämääni ja rytmi pysyy sopivana.
Viime vuonna lähdimme siskoni kanssa Kreikkaan 2kk ennen kisoja, treenasimme joka päivä sekä salilla että rannalla + pyöräilimme n.30km joka päivä. Kuulin usein:" voi kun et voinut lomallakaan nauttia:" Mitä?Miten niin en nauttinut :)? sehän oli juuri niinkuin halusin, urheilu on mun juttu, se oli parasta lomaa minulle! En myöskään jätä ystävien leffa/illanistujais/yökerhokutsuja väliin, en juo muutenkaan, ja osaan pitää hauskaa selvinkinpäin. Eväät kulkee hyvin, jopa pikkulaukussa yökerhoon mukaan :) Kerran on portsari vienyt multa protskushakerin, kun luuli mun juovan omia juomia :D En tosin käy edes kerran kahdessa kuussa yöelämässä, mutta tämä vain esimerkkinä etten itse ainakaan koe mistään luopuvani. Tämä on minun elämääni, jota haluankin elää juuri näin. Kisatavoite on vain piste i:n päälle.
..olen niin uusi tässä blogi-maailmassa, mutta yritän kovasti tätäkin :D
Tulista loppuviikkoa kaikille, -TuittuTiti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti